Juuri tämän hetken en olekaan yhteydessä kaikkeen, universumiin, ykseyteen. Juuri tämän hetken voin sanoa jotain, mikä ei olekaan totta, mikä on hiukan ohi tapahtuneen. Juuri tällä hetkellä voin vuodattaa mustia säkeitä – pistellä neuloja käännettyyn, etäiseen selkään. Voin ottaa oikopolun tästä, voin muuttaa hiukan tarinaa ja tehdä itsestäni uhrin. Tällä ei ole mitään seuraamuksia.
Mutta kun avaan meditaatiohuoneen oven ja asetun kuuntelemaan ääninauhaa, joka ohjaa minua puhdistamaan mieltäni, silloin – siinä hetkessä voin olla henkinen. Se on minulle sopiva aika.
Mikä on seuraamus? Esimerkiksi: toivon elämäni suunnan muuttuvan jollain tapaa, mutta tiedostamattani käännyn aina niistä samoista totutuista polun risteyksistä. Valitsen aina samat kohdat olla kohtaamatta jotain uutta, tekemättä toisin kuin mihin olen tottunut. Se uusi voi olla esimerkiksi juurikin tuo vastuunotto. Vastuunotto itsestäni. Vastuu siitä, etten muokkaa tarinaani, vaan olen kuka olen. Olen läpinäkyvä. Olen sitä itselleni ja olen sitä muille. Olen sitä jokaisessa hetkessä.
Jos olen ollut paska, ilkeä, mulkku, epäreilu, olen sitä myös reilusti ja enkä kierrä tätä. Paskuus ja mulkkuus ovat tärkeitä palasia polullamme ja niiden myöntäminen ja kohtaaminen ovat juurikin arvokkaimpia työkalujamme päästä eteenpäin.
Paskuuden myöntäminen on paljon voimallisempaa kuin kuvitteletkaan, sillä siinä hetkessä katsomme rehellisesti silmästä silmään kohti elämää, jota itse tuotamme.
Meidän ei oikeasti tarvitse etsiä yhtään uutta opettajaa mistään, ne kaikki ovat koko ajan läsnä arjessamme taikka painolasteina mielessämme: suurimmat kohtaamiset. Omat varjomme.
Tuo suurin kohtaaminen on portti uuteen maisemaan, pois jo tallatusta ympyrästä, jota toistan ja toistan; ”miksi mulle aina käy näin”.
Kun kohtaat itsesi totuudellisesti, ei polku enää taitakaan takaisin tuttuun ympyrään, vaan pääset uuteen maisemaan. Uskotko? Oletko esimerkiksi huomannut, miten voimaanuttavaan on, kun joku ”tulee kaapista” jonkun salassa olleen asian kanssa, taikka myöntää reilusti virheensä? Hän on vapauttanut itsensä piileskelyltä ja kohdannut itsensä. Maisema on ihan eri tuon jälkeen – eikö vaan?
Tallatessamme tätä polkua olemme erittäin aktiivinen osa omaa ”kohtaloa” ja muokkaamme sitä koko ajan (tiedostaen taikka tiedostamatta) valinnoillamme. Ja tämän takia, tämän vuoksi, totuudellisuus puheissa ja teoissa on niin valtavan tärkeä väline. Se on kompassin neula, minne suuntaat. Vaikka se tuntuisi mitättömältä, se voi olla hyvin opittu ja ”aina näin tehdään ja kaikki näin tekee”, tuo yksi kulman muutos voi muuttaa koko polkupohjan myös tallaamassasi suunnassa. Parin asteen kulman muutos tuo meidät aivan eri päämäärään, kun kuljettu matka on pitkä. Siis todella ihan eri paikkaan.
Tuo alun sitaatti (niin kuin varmasti huomasit) on harhainen. Olemme aina ykseydessä kaikkeen. Emme ole koskaan erillisiä. Ja pala palalta, askel askeleelta lähenemme ja poistamme esteitä erillisyyden tieltä. En ole erillinen. Koskaan. Tai jos koen olevani, se on juurikin työstöni.
Saatamme luulla, että tärkeimmät opettajat ja oppaat matkallamme löytyvät jostain huoneista, joissa joku puhuu muiden edessä. He tottakai nostattavat ja auttavat avaamaan silmiä, mutta jos haluamme kohdata elämän niin kuin se täällä koko ajan tapahtuu, ne oikeat ja suurimmat opettajat löytyvät paljon lähempää: aamiaispöydästä, viestimerkkien päästä, viereisen talon ikkunan takaa, menneisyyden hahmoina, jne. jne. Ja kun kohtaamme nuot, siis oikeasti kohtaamme, niin olemme meidän omien tärkeimpien opettajien seurassa. (Mehän kaikki olemme siis jo – ajatella miten mahtavaa!)
Olen kuunnellut henkisiä opettajia eri puolilla maailmaa, Suomessa, Espanjassa, Hawaiílla, Berkleyssä, Ruotsissa jne., kun vietin nuoruudessani seitsemän vuotta etsimässä ja opiskelemassa henkistä tietoa. Mutta ne suurimmat mestarini, opettajani ovat kuitenkin olleet kaikki omaa vertani, sekä sielunsopumuksia – elämänkumppanuuksia.
Ja kun katson tätä päivää, löydän ne lämmöllä läsnäolevat ja viisaat miehet / naiset ihan muualta kuin henkisen kasvun saleista ja joogahuoneista. Ne kulkevat tuolla pelloilla, sekä tämän hiljaisen hiekkatien varrella.