Muistan yhä elävästi, kun tapasin ensi kertaa naapurin. Olimme juuri muuttaneet kotiimme maaseudulle ja olin mieheni kanssa kiinnittämässä risteyksen maitolavaan postilaatikkoa. Niityltä käveli meitä kohti reippaasti joku nainen, hän ojensi kätensä ja esitteli itsensä. Ensimmäinen kysymys häneltä oli: mitä eläimiä teillä on? Hiukan siinä hämmentyneenä vastailimme, että ei meillä ole mitään – eikä olla aikeissa ottaakaan juuri muuta kuin kanoja (joista olin haaveillut vuosia).
Vähänpä vielä siinä hetkessä postiloodan ruuvit kourassa ymmärsin, mitä ihmiselle tapahtuu, kun se integroituu maaseutuun. Tai, en siis oikeastaan ymmärrä vieläkään mitä siinä tapahtuu, mutta sen seuraukset voin kyllä kertoa.
Ensin tuli koira. ”Kyllä se täytynee noutava lintukoira olla, kun metsällä käydään”. Tässä ei luonnollisestikaan helpottanut se, että talossa oli enemmän tilaa (keskimäärin pienen maauimalan verran) kuin edellisessä asunnossamme Pispalassa. Ja kodin pinnathan olivat valmiiksi niin ”autenttisia”, että vaikka sisään olisi tuonut kamelin ja saharan, ei niissä olisi juuri huomannut eroa. Koira tuli. Saatiin sellainen peruutuspentu, kun joku olikin tullut toisiin aatoksiin. Vaan hienosti tämä peruutus on osunut kyllä meidän ruutuun, oikeastaan paremmin kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Ja nykyään en osaa edes ajatella kotia ja eloa ilman Nallea.
Sitten tulivat kauan toivotut kanat. Voi ettien että tätä oli odotettu. Ja millaiseen eloon ne pääsivätkään heti saapuessa – samana viikkona kun kananuorikot muuttivat alapihan vaatimattomaan leikkimökin & ulkohäkki-komboonsa, vain kolmen metrin päässä heilui valtava kaivinkone. Teimme maankaivuuhommia koko kesän (tai siis naapuri niitä urakoi, minä lähinnä kävelin vallihautojen yli ja rakentelin niihin siltoja) ja siinä metakassa 7-viikkoiset kanatuiset sitten elelivät. Vaan ihan ok niistäkin tuli. Paitsi kukko, Pentti, alkoi hyökkäilemään vuoden ikäisenä, joten se päätyi pataan ja nyt tilalla on Esko. (Eskon oikea nimi on Pablo Escobar Junior, mutta koska en meinaa muistaa sitä, niin mulle se on Esko).
Tämän jälkeen saapuivat kanit. Tai ne ovat olleet oikeastaan mieheni, sillä siinä kohtaa, kun siskoni soitti ja kysäisi että otammeko heidän kaksi leikattua kania, annoin luurin Pasille. Ja me sitten otimme. Mutta tänä kesänä ne otti naapurin perhe, sillä tuntuu jotenkin tarkoituksenmukaisemmalta, että tuollainen hellittelylemmikki on ennemminkin lapsiperheessä. Itsehän siis unohtelin jatkuvasti, että meillä asui pitkäkorviakin. Yhden vuoden ajan.
No sitten tänä kesänä tuli lampaat. Kolme karitsaa, jotka ovat tuttipullolla ruokittavia (vielä kolme viikon ajan). Miten tähän on tultu? Osaako joku selittää onko maaseudun ilmassa tai vedessä jotain, että sitä vaan alkaa vetämään puoleensa kaikkea suunnilleen polkupyörää pienempää millä on naama? Vaan onhan nämä nyt vaan kerrassaan ihania. Ja tietysti näillekin eläimille meillä on vakaa käyttötarkoitus. Luonnollisesti.
Oletan, että kohdallamme lauma olisi nyt koossa ja Nallella on kovasti siinä (omasta mielestään) hoidettavaa. Ainakin karitsojen suhteen se on hyvin äidillinen (Nallehan on siis poika).
Jos nyt Anu kysyisit uudemmin vaikka siellä postilaatikolla, että mitä eläimiä meillä on, niin sanoisin, että koira, viisi kanaa, kukko, kolme lammasta ja kissaa kovasti harkitaan, koska meillä on myös metsähiiriä. Vaan niiden lukumäärää en onneksi tiedä.
Valokuva Nallesta: Sara Pihlaja